Mummilapäivä ja heppailua

Ah, jälleen keskiviikko, se viikon toinen päivä jolloin ei tarvitse laittaa tikkua ristiin ruoan laitossa! Meille on perinteeksi muodostunut keskiviikkolounas Mummini ja Pappani eli lasten Isomummin ja -pappan luona viereisellä paikkakunnalla. Ja se toinen päivä vähän vaihtelee, mutta viikottain käymme myös Vaarillani, lasten Isovaarilla lounaalla ja viettämässä päivää. Lapsille nämä isoisovanhemmilla vierailut ovat viikon kohokohtia ja ihania rutiineja! <3 Tunnen suurta kiitollisuutta että olemme läheisiä ja paljon tekemisissä isovanhempieni kanssa ja myös he tykkäävät nähdä lapsia ja vaihtaa kuulumisia. Vietämme mummilassa yleensä koko päivän, ensin syöden ja sitten yhdessä ulkoillen joko pihahommissa tai läheisessä puistossa leikkien ja pelaillen.

Tänään Mummi oli laittanut meille bravuuriaan, eli kanakastiketta ja muusia, lisukkeena oli sen seitsemää sorttia punajuurista italiansalaattiin. Jälkkäriksi mustikkakiisseliä ja kermavaahtoa, NAM!! Kävimme puistossa ulkoilemassa, hävisin tyttärelleni keinumiskisan (tai ainakin hänelle jäi se käsitys lopputuloksesta, itsehän olin luonnollisesti toista mieltä), Rosanna-neiti 10 kk pääsi hämiskeinuun keinuttelemaan, Elmeri-herra 3 v oli haltioissaan isojen poikien kuorma-autoleikeistä ja Muru-koirakin pysyi menossa mukana vaikka olin unohtanut kiireessä talutushihnan kotiin. Kun ulkoleikit oltiin saatettu päätökseen oli aika lähteä iltapäiväkaffelle. Katsoimme vielä pikkukakkosen mummilassa jonka lomassa Mummi yritti opettaa Siru 5-v:lle virkkauksen saloja, tosin se taisi jäädä kyllä yrityksen tasolle..

Mummilasta lähdimme lastenohjelmien jälkeen ja suuntasimme kotipaikkaani eli lasten Mummulaan johon Ville oli töistä päästyään mennyt ajamaan Helmi-heppaa. Pienemmät nukahtivat takapenkille joten perille päästyämme oli meillä hyvää aikaa Sirun kanssa laittaa Pete-poni kuntoon ja lähteä ratsastusretkelle. Siru hyppäsi kyytiin ja sitten lähdettiin, poni oli oikein virkeän oloinen mutta ajattelin että ehkä se siitä hiukan tasaantuu kun päästään vähän matkaa alkuun... Pääsimme pellolle ja ratsukko lähti tavalliseen tapaan kiertämään peltoa, kunnen ponipe**ele huomasi Helmin ja Villen, siltä seisomalta ympäri ja neljä jalkaa ilmaan loikka jolloin Siru lensi alas. Tyttö kunnossa, tosin pelästyi ja kuin ihmeen kaupalla pysyi ponin ohjissa kiinni, huusin että "älä päästä irti, tuun sinne". No ei tarvinnut tulla, Pete riuhtasi itsensä irti ja lähti täysiä painamaan minua kohti, hetken jo ajattelin että eikö se oikeesti meinaa pysähtyä ja karjaisin kun se oli metrin päässä. Poni herra veti liinat kiinni ja jäi nolona seisoskelemaan siihen mun viereen ilmeellä "en mä oikeesti ajatellu, tai siis mä tässä vaan, öh, älä pliis suutu mulle". Siru takaisin selkään ja Helmin perään kävelemään, minä hyppäsin Helmin kyytiin ja Ville käveli ponin vieressä, loppumatka sujui ongelmitta.

Lopuksi Siru ja Pete menivät tarhassa, hieman neuvotellen kuka on pomo. Tosin väsynyt lapsi, poni joka on päässyt "niskan päälle" ja nälkäinen ja flunssainen äiti ei ole välttämättä kovin hyvä yhdistelmä siinä kohtaa.. Kyllä, hermothan siinä meni, ensin poniin, sitten lapseen ja lopuksi itseeni. Pahinta oli se, että menetin hermoni väsyneeseen lapseen, jolle oli tullut pieni pelkopeikko putoamisen jälkeen, mutta jolla oli suunnaton halu siitä huolimatta ratsastaa. Yritin kannustaa mutta huomasin painostavani ja kun Siru siitä suuttui ja rupesi huutamaan alennuin samalle tasolle karjumaan. Pyysin anteeksi ja sovimme että hän saa hoitaa parhaaksi katsomallaan tavalla ratsastuksen loppuun. Välillä olis kyllä kiva kelata vähän taaksepäin ja hoitaa asiat vähän pidemmälle mietityllä tavalla. Loppuratsastus meni kuitenkin hyvin ja juttelimme neidin kanssa hyvässä hengessä!

Mitenkäs teillä? Pidättekö yhteyttä isovanhempiin? Meneekö joskus hermot lapseen ja tuleeko siitä morkkis?

<3: Petra